tiistai, 14. helmikuuta 2012

Päivän asu lauantailta.

Viime lauantaina oli ohjelmassa ystäväni polttarit, ja tällaisessa asussa tuli hänen päiväänsä juhlittua.
Itseasiassa aamulla tuli kokeiltua yhtä sun toista asuyhdistelmää. Minun mielestäni kun on jotenkin todella hankala päättää mitä laittaa päälle, jos ei tunne muita osallistujia entuudestaan! :) 
Illaksi tosin vaihdoinkin toisen asun päälle, mutta siitä kuvia myöhemmin.

Liivi Zara, paitapusero & vahatut farkut H&M, vyö Gap, laukku LV, huivi Alexander McQueen ja saappaat Bullboxer

Tuo liivi on vaikka kuinka vanha, mutta pidän siitä kovasti ja oikeastaan olenkin käyttänyt sitä hyvin ahkeraan vuodesta toiseen. :) Varsinkin kun palelen todella helposti, se on oiva lisä lämmikkeeksi asuihin. 

Ja asiasta aivan toiseen, mitäs te muuten aiotte näin ystävänpäivänä? Me olimme suunnitelleet mieheni kanssa jonkun sortin syöminkejä ulkona koko perheen voimin, mutta koska poikamme on korvatulehduksessa ja valvottanut koko huushollia viime- ja edellisyön, päätimme, että haemme naapuri kiinalaisesta take awaytä ja nukumme mahdollisimman paljon. Siksi tältä päivältä ei kamalasti asukuviakaan löydy, kun asuni koostuu velourasusta ja villasukista. :)

Mutta tosiaan toivottavasti teidän ystävänpäivänne on hiukan pirteämpi! :)

0 kommenttia: